Resurssivajausta?

Kirjoittelin älykkäästä ajankäytöstä seuratessani "toisella silmistäni" 21. helmikuuta PyeongChangin 2018 Olympialaisia. Jatkan nyt tätä samaa teemaa, hiukan eri näkökulmasta 😊

Aika on resurssi, oikeastaan se on kaikkien resurssien resurssi - resurssien äiti. Tilastokeskuksen (2014; ks. Hakanen 2015, 196-197) mukaan Suomessa yli kymmenvuotiaiden (10) kokonaisaikaresurssi vuodessa on noin 40,9 miljardia tuntia. Tämän resurssin käytimme vuonna 2009 seuraavasti:

-          henkilökohtaisiin tarpeisiin n. 45%

-          vapaa-aikaan n. 27%

-          kotityöhön, työmatkoihin ja opiskeluun n. 16%

-          ansiotyöhön n. 10%

kaikki osallistuvat päivittäin

-          henkilökohtaisten tarpeiden hoitamiseen 100%

-          vapaa-ajan käyttöön 99,5%

-          kotityöhön, työmatkoihin tai opiskeluun 92,2%

-          palkkatyöhön 30,4%, siis vajaa kolmannes

Elämämme on sidottu aikaan ja kaikki kulkee ajan kautta. Välitön elämän ylläpito ”haukkaa” aikaresurssistamme lähes 90%. Tilastotietojen tuloksia voi tulkita myös näin: välttämättömälle palkkatyölle jää aikaresurssistamme 10%. Tähän 10%:n aikaresurssiimme kohdistuu monia paineita ylläpitääksemme 90%:n aikaresurssiamme. Näistä paineista esimerkkeinä mainittakoon työhyvinvointiin liittyvät asiat, ammattiyhdistystoiminta, lakot yms.

Näin runsaan lumitalven keskellä mennessämme rautakauppaan ostamaan lumilapiota, voimmekin kauppaan mennessämme miettiä, ostammeko lumilapion vai ostammeko resurssin? Kun ostamme lumilapion = resurssi, niin ostamallamme resurssilla työresurssiamme käyttäen voimme saada aikaan kolmannen resurssin – tehdyt lumityöt. Elikkä tällöin muodostuu: ostettu resurssi (lapio) käytetty resurssi (voima/taito) ja yhdistetty resurssi (tehdyt lumityöt). Yhteistuote on aina myös resurssi –-> tuotetaan resursseja käyttämällä uusarvoa. Se onkin sitten taas oma juttunsa, ehkä palaamme myöhemmin siihen - kenties😊.

Yleisesti ajatelle voidaankin sanoa aika monessa tilanteessa: tarvetta olisi, mutta mistä resurssit? Yksi raharesurssia tai varsinkin sen puutetta kuvaava sanonta menee jotenkin näin: vaikka olisit kuinka rikkaan talon poika, mutta kun ei ole rahaa, niin olet köyhä --> resurssivajausta. Resurssit ja tarve eivät aina kohtaa!

Naiset osaavat sen - jo!

Kirjoitellessani tätä tekstiä katselen - toisella silmistäni – PyeongChangin 2018 Olympialaisten naisten parisprintin karsintoja, jossa Suomea edustavat Mari Laukkanen ja Krista Pärmäkoski. Suomalaiset ovat kilpailussa, juuri nyt, neljännellä sijalla.

Kaikilla hiihtäjillä on kova kiire, joka tietenkin on hiihtokilpailussa hyvin luonnollinen olotila, jopa toivottavakin!  Yleensä ihminen huumaantuu omasta kiireestään. Kiirettä pidetään myös hyvänä tekosyynä olla tekemättä ikäviä asioita. Kiire on, jostain syystä, ihmeen hyväksyttävä syy liikemaailmassa, monet kertovat, muka valittaen, että saavat päivässä niin ja niin paljon sähköposteja ja puhelin soi jatkuvasti. Businessmaailman edustajien äänestä, on useasti, aistittavissa ylpeyttä – on niin kiire ja siksi en ole vastannut sähköpostiisi tai soittanut sinulle. Tässä yhteydessä herääkin kysymys: olenko minä siis vähemmän tärkeä, vai onko tuolla tyypillä kalenteroinnissa ongelmia, kun ei älyä käyttää älyään ajankäyttönsä järjestelemiseen?

Järkiperäisesti ajattelemalla voi suunnitella, miten saa haluamansa --> käyttämällä älyä?  Äly on jokaisen elämään liittyvää ensisijaista toimintaa ja voimaa, äly pitää tunteet kurissa. Tunteet ja äly ovat vuorovaikutuksessa keskenään --> syntyy sisäistä keskustelua. Voidaankin sanoa ihmisten olevan ylpeitä älystään, ja jostakin sieltä se kumpuaa se minätietoisuus? Minä on aivoja käyttävä tietoinen olento 😊.

Kaikessa kiireessä on, älyään käyttämällä, älyttävä todellisen luksuksen olevan aika. Sanotaan: ”aika haavat parantaa, ja/tai ajan myötä kateus muuttuu myötätunnoksi.” Ihmisen tärkeys ei löydy täysistä kalentereista, vaan läsnä olemisesta, varsinkin omassa elämässään. Vain, minä itse, pystyn pysäyttämään kiireen omassa elämässäni. Elämän laatu ja ainutkertaisuus ei todellakaan löydy täysistä kalentereista, vaan älykkäästä ajan käytöstä.

Protestanttinen elämänasenne on opettanut meille tekemisen ja työteliäisyyden tärkeyden, siitäkin huolimatta, vaikka kristillisyys korostaa vahvemman ihmisen ja omana itsenään olemisen tärkeyttä? Latinankielinen dolce far niente, ”ei-minkään tekeminen”, on lähtökohtaisesti välttämätöntä: ajattelulle, luomiselle, mielikuvituksen kehittymiselle --> minätietoisuudelle.

Tämän tekstin kirjoittamisen aikana Naisleijonat voittivat olympiapronssia. Hienoa, Onnittelut! Suomen olympiatulevaisuus näyttää olevan naisten varassa – älykkäässä ajan käytössä. Meillä miehillä on kiire, kiire opettelemaan älykästä ajan käyttöä – naiset osaavat sen jo, miehiä paremmin, ainakin olympialaisissa 😊.