torstaina, marraskuuta 12, 2026

YKSI ORGANISAATIOAJATTELUN NÄKÖKULMA

Sidosryhmäajattelua (=stakeholderthinking) lähestytään useasti yritysetiikan, sosiaalisen vastuun ja ympäristövaatimusten näkökulmasta. Etiikka kuuluu ihmisyyteen sekä sivistyneeseen kulttuurin, kuten myös liike-elämään. Etiikkakeskustelua käydään kauttaaltaan yritysten liiketoimintaympäristössä, ja tämä on yksi niistä syistä, miksi yritykset eivät voi toimia ottamatta huomioon toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Tämän päivän liiketoimintaympäristössä etiikalla on paljon yhtymäkohtia liiketoimintaan ja sidosryhmäsuhteisiin. 

Voidaankin ajatella elinkeinoelämän kehittyneen yhdeksi maailman johtavimmista voimista, joka vaikuttaa vahvasti ihmisten elämään ja maailman kehitykseen yleensä. Tosin yhteiskunnan odotukset yritysten eettisestä toimintaa kohtaan ovat kasvaneet nopeammin viimeisten vuosikymmenten kuluessa, mitä yritysten eettinen toiminta käytännössä on kasvanut. Tästä syystä yhteiskunnan odotukset edellyttävät ja jopa vaativat yhä enemmän keskustelua yritystoimintaan liittyvistä eettisistä toimintatavoista.

Organisaatioajattelua voidaan pohtia myös käsiteteorian näkökulmasta. Tässä näkökulmassa esiin nousee mm. eettinen egoismi, jota voidaan pitää seurausetiikan eli teleologian teoriana, joka ääritapauksessa kysyy, kuinka minä saisin tästä teosta mahdollisimman paljon hyvää ja moraalinen hyvyys taas pyritään määrittelemään, sillä perusteella, millaisia tekojen seuraukset ovat. Teleologisen etiikan teoriaa edustaa parhaiten tunnetun Jeremy Benthamin (1748-1832) utilitarismi, joka pitää tekojen oikeudellisuuden kriteerinä seurauksista koituvaa hyötyä, teosta seuraavaa kokonaishyötyä. Yhteiskunnallisen onnellisuuden maksimoinnissa onnellisuus lasketaan niiden tekojen määrällä, joka tuo moraalisten oikeutusten tuottaman hyödyn tullessaan. 

Utilitaristisesta ajattelusta puhuttaessa voidaan olettaa sidosryhmien arvojen, odotusten ja toiveiden taustalla olevan päätöksentekijän arvomaailman ja omaan arvomaailmaan perustuva oletus. Utilitarismi olettaa, että, sekä suoria että epäsuoria hyötyjä ja haittoja voidaan mitata ja, että teko katsotaan tällöin moraalisesti oikeaksi, jos se tuottaa suurimman mahdollisen hyödyn kaikille, joita teko koskettaa. Suurin ongelma utilitarismissa liittyy hyötyjen ja haittojen mittaamiseen ja kun mittausta ei pystytä suorittamaan periaatetta on vaikea käyttää varsinkin, kun eri sidosryhmät havaitsevat hyödyt ja haitat eri tavalla, mainittakoon tässä yhteydessä muun muassa onnellisuus ja terveys.

Kuten todettua, moraali kuuluu inhimillisen elämän peruspilareihin. Ja tämän ajatuksen perusteella velvollisuusetiikan eli deontologian mukaan ihminen on moraalisesti velvollinen toimimaan oikein ja välttämään moraalista väärintekemistä. Tästä voidaan vetää johtopäätöksenä se, että jos yritys toimii epäeettisesti, silloin se samalla kieltää inhimillisen elämän. Deontologian puitteissa voidaankin esittää kysymys: mitkä ylipäätään ovat eri sidosryhmien velvollisuuksia ja vastuita liiketoiminnassa? Filosofi Immanuel Kant´in (1724-1804) etiikka määrittelee ihmisen teon moraalia seuraavasti: ihmisen teon seuraukset eivät määritä teon moraalista arvoa millään lailla tilanteessa, kun teko tehdään hyvästä tahdosta. 

Edellä mainittua kutsutaan Kantin deontologian eli velvollisuusetiikan teoriaksi ja sen soveltaminen sidosryhmäajatteluun on hyvin haastavaa. Kantilaiset periaatteet antavat mahdollisuudet hyvin laajoille ratkaisumalleille. Näiden monimuotoisten ratkaisumallien avulla ei pystytä ratkaisemaan ristiriitatilanteita, kun tilanteissa nousee esiin tasa-arvokysymyksiä, sillä velvollisuusetiikka edellyttää aina tasa-arvoista kohtelua kaikkia sidosryhmiä kohtaan. Kun puhutaan sidosryhmäajattelusta sekä liike- ja organisaationäkökulmasta, niin humaaninen aspekti nousee esiin Kantin etiikkaa sovellettaessa, sillä ihmistä ei voida kohdella pelkästään tuotantovälineenä tai resurssina. Postmodernin etiikkakäsityksen mukaan hyvän elämän tavoitteisiin kuuluvat oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon saavuttaminen. Postmoderni etiikka korostaa ihmisten välistä vuorovaikutusta, sillä moraalikäsityksen aikaansaaminen ja sen kehittyminen tapahtuvat silloin, kun selvitetään moraalisia ristiriitoja ihmisten sosiaalisessa kanssakäymisessä, elikkä sidosryhmäyhteistyössä.

Sidosryhmistä runsaan kirjoittelun voidaan katsoa alkaneen Freeman’in (1984) julkaiseman teoksen ”Strategic Management -A Stakeholder approach” ilmestymisen jälkeen. Tässä teoksessa Freeman jakaa nämä sidosryhmävaikutukset taloudellisiin, teknologisiin, yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai hallinnollisiin vaikutuksiin.
- taloudellisia vaikutuksia voi olla mm. asiakkailla, joka päättää olla ostamatta yrityksen tuotteita, yrityksen kannattavuus laskee
- teknologisia vaikutuksia voi olla mm. kilpailijalla, joka vaikeuttaa tai jopa estää yritystä tuomasta markkinoille uutta teknologiaa ehtimällä markkinoille ensin
- yhteiskunnallinen vaikutus tarkoittaa yleisen mielipiteen muuttumista yritykselle negatiiviseen suuntaan, tämän vaikutuksen piiriin liittyvät myös poliittisset vaikutukset, jotka ilmenevät poliittisen päätöksenteon negatiivisina vaikutuksina yritystoiminnalle
- hallinnollinen vaikutus kohdistuu sidosryhmien vaikutuksiin, jonka seurauksena yrityksen hallintoprosessit muuttuvat

Sidosryhmäsuhteiden merkitystä on sittemmin laajennettu käsittämään myös muita yritystoimintaan liittyviä suhteita erityisesti tarkastelemalla sidosryhmäsuhteita, joissa sidosryhmäperspektiivinä käytetään sidosryhmien itsensä kannalta katsoen niiden vaikuttamispyrkimyksiä ja sidosryhmien vaikuttamistarkoitukseen käyttämiään strategioita. Tällöin sidosryhmäsuhteiden merkityksiä voidaan tarkastella muun muassa sosiologisesta, instituutioiden tai yhteistyön näkökulmasta, joka on organisaatioiden luontainen toimintatapa. Organisaatioiden on hyvä määritellä strategioissaan sidosryhmien huomioiminen ja ottaa jopa tärkeitä sidosryhmiä muotoilemaan yritysstrategioita tietyiltä osiltaan 

Strategisesti merkittävät ryhmät (esim. ympäristöjärjestöt) voidaan sijoittaa johtajien sidosryhmäkarttaan, vaikkakaan he eivät ole varsinaisen sidosryhmäteorian mukaisia sidosryhmiä, sillä näillä ryhmillä ei ole moraalista oikeutta organisaation päätöksentekoon, mutta ne ovat johtajan/organisaation näkökulmasta katsoen merkittäviä ryhmiä, joiden olemassaolo on syytä tunnistaa ja tunnustaa. Tällöin kyseessä ovat vaikutussuhteiden perusteella huomioitavat ryhmät, jotka voivat jossain tilanteessa muodostua osaksi sidosryhmäverkostoa. Erityisesti ympäristökysymyksissä on syytä tunnista – ehkä vielä ainakin osin olematon sidosryhmä – tulevat sukupolvet.
 
Sidosryhmäverkostot tulee nähdä dynaamisina ja joustavasti muuttuvina ja sen lisäksi sidosryhmävaikutuksen tulisi olla säännöllistä, jotta sidosryhmien odotukset voitaisi paremmin huomioida. Eli sidosryhmien odotukset, tavoitteet ja arvot tulee yrityksen ottaa huomioon päätöksentekoprosessissaan, vaikkakin valta päätöksistä on yrityksellä itsellään, jolla on omat linjauksensa ja toimintatapansa

                                                                            



maanantaina, lokakuuta 19, 2026

SOSIOLOGIA EGON - EGOISMIN LUOJANA. OMA EGO PELISSÄ

Sosiologia on tapa nähdä maailmaa. Arkielämässämme selitämme ja tulkitsemme oikeuttamme omaan ja muiden toimintaan indikoimalla intresseihin ja päämääriin: intressin ajatellaan olevan tietoinen päämäärä, johon ihminen/organisaatio pyrkii. Ajattelen intressiselityksen olevan koko lailla arkinen päämääräselitys, joskaan toimintaamme liittyvästä intressistä ei välttämättä tarvitse olla aina edes tietoinen.   

Yksi sosiologian osa-alue on tiedonsosiologia, joka tutkii –> kuinka tieto, ajattelutavat, uskomukset ja totuuskäsitykset syntyvät, levittävät vaikutusvaltaa ja muotoutuvat tietyissä yhteiskunnallisessa ja historiallisessa kontekstissa. Siis tiedonsosiologian ajatellaan avaavan näkemystä –> miksi tietyt käsitykset ovat tiettynä aikana ja/tai tietyssä ryhmässä hyväksyttäviä ja/tai itsestäänselvyyksiä.


Kun Eurooppalaisessa yhteiskunnassa 1800-luvun lopulla elettiin teollistumisen ja kaupungistumisen murrosta koki, sosiologia ensiaskeleensa, jonka [eurooppalaisena] isänä pidetään ranskalaista Emile Durkheimia [1858-1917]. Sosiologia tutkii yhteiskunnan rakennetta ja sosiaalista toimintaa teoriassa ja käytännössä –> kyseessä on laaja-alainen yhteiskuntatiede. 

Sosiologiassa yhtenä sosiaalisen toiminnan selittävänä tekijänä esiintyy intressi -sana tai pikemminkin intressin käsite, johon liitetään ajatus etujen objektiivisuudesta, siis intressi on sosiaalinen käsite. Tieteellinen kirjallisuus ja keskustelu liittävät intressin -käsitteen yleensä taloustieteisiin. Nykyään sosiaalitieteiden [=tässä sosiologinen etnografia] painopiste kohdistuu enenevissä määrin analysoimaan [pohtia] yksilön toimintaa osana sosiaalista kokonaisuutta ja sen vaikutusta yksilöön ja yksilön tekemiin valintoihin –> ´oma ego pelissä´. 

Tiedonsosiologia tuntee sosiaaliset intressit, jotka tarkastelivat jo 1800-1900 lukujen vaihteessa em. koulutettujen valkokaulustyöläisten intressejä. Sosiologiassa, jossa tarkastelukohteena on ihmisten välinen vuorovaikutus, intressin -käsitteellä tarkoitetaan latinankielistä perusmuotoa ´inter essee´, joka tarkoittaa suomenkielistä sanaa `välittää`. Sosiologinen intressin -käsite keskittyy ehkä enemmän instituutioiden ja toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen. Tässä tekstissä intressin -käsite koskettelee myös ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta `oma ego pelissä` -näkökulmasta ajatuksella: sosiologia on yhteiskuntatiede –> kohteena on ihmisten keskinäinen vuorovaikutus. 

Ihmisten keskinäinen vuorovaikutus tunnetaan myös käsitteellä sidosryhmävuorovaikutus. Talousteoria näkee ihmisen egoistisena, jonka tavoitteena on maksimoida omaa etuaan. Tämä on yksi motivoiva tekijä, miksi aika useasti ´sosiologinen näkemys´ kallistuu enemmän taloussosiologian alueelle –> pyrkii yhdistämään taloudelliset intressit sosiaalisiin suhteisiin. Ihmisen toiminta nähdään sosiaalisena toimintana, jonka intressinä on tuntea taloudelliseen käyttäytymiseen ja siihen liittyvään toimintaan yksilön henkilökohtaiset suhteet ja sosiaaliset rakenteet sekä, niihin kohdistuvat painoarvot.  

Yhteiskunnassa intressit tulevat ilmi statusta ilmentävän toiminnan kautta. Weberin [1864-1920] vuosina 1915-1919 kirjoittaman esseen [tarkka ajankohta tuntematon]: Class, Status, Party mukaan intressin -käsitteellä on merkittävä rooli sosiologisten käsitteiden –> luokan ja statuksen analysoinnissa. Hänen mukaansa moderni luokan -käsite pohjautuu taloudelliseen intressiin  –> tekijä, joka luo luokan. Kunniaa, kulutusta, arvostusta, arvovaltaa sekä elämäntyyliä määrittelee taas status. Puolue, ennen kaikkea yhteiskunnallisen vaikutusvallan ilmentymä, nähdään luokka- ja statusasemista irrallisena tekijänä –> poliittinen suuntaus selittää jossain määrin yksilön kulutus- ja elämäntapavalintoja. Eli luokka, status ja puolue ovat merkittäviä tekijöitä henkilöbrändin muodostumisessa   –> ´oma ego pelissä´. 

Sosiologiassa normit [vuorovaikutuksen muodot: mm. puhe, ele, ilme, katse, ääntely, hymiö, lyhenteet, kuvat …] kohdistuvat sidosryhmien väliseen toimintaan ja niitä sääteleviin sääntöihin, joissa spesifioidaan sidosryhmien käyttäytymistä eri tilanteissa –> mikä on sallittua ja toivottavaa. Joskus myös ulkonäköön kohdistuvien ”panostustarpeiden” yksityiskohtia ja niihin liittyviä näkökulmia voidaan nostaa esille. Sidosryhmäyksilön suhde muihin sidosryhmiin määrittyy intressien kautta resursseihin ja tapahtumiin, joita toisilla sidosryhmätoimijoilla on vallassaan. Sosiaalisen toiminnan periaatteena on tyydytyksen tuottaminen ja hyödyn maksimoinnin saavuttaminen intressien ohjaamien resurssien ja tapahtumien avulla [mm. Granovetter 1985; Coleman 1994].        

On ilmeistä, että sosiaalinen toiminta perustuu traditioon, tapahtumiin ja rutiineihin. Taloussosiologia näkee tapoihin ja rutiineihin sitoutuneen toiminnan lisäävän toimijoiden käyttäytymiseen ennakoitavuutta. Toisaalta instituutiot ja normit rakentavat toimintatapojen kirjoa, joka on omiaan vähentämään epävarmuutta. Sosiologia, ymmärtävä sosiologia, weberiläisestä [=Max Weber 1864-1920] näkökulmasta katsoen näkee toimijoilla olevan kyvyn tehdä päätöksiä, jotka saattavat olla joskus toisten tahdon vastaisia – päätökset saattavat olla vaikuttaviakin. 

Markkinat, jotka toimivat ideaalisti, ovat informaatiota kokoavia, ylläpitäviä ja jakavia, johon liitetään useasti valtaan liittyvä tieto ja epäsuhde jatkuvuudesta. 

Kuten edellä todettiin sosiologinen näkemys vallasta kietoutuu weberiläiseen näkökulmaan –> sidosryhmien kykyyn tehdä vaikuttavia päätöksiä, jotka voivat olla toisten tahdon vastaisiakin.  Weberin valtakäsitys: yksilöllä oleva valta ja vallankäyttö mahdollistaa toisen yksilön joutumisen tilanteeseen, jossa hänen valinnaiset mahdollisuutensa heikkenevät. Todettakoon, että valtaa voidaan tarkastella useammasta tulokulmasta –> valtion instituutioiden ei ole tarpeen sekaantua talouden luonnolliseen toimintaan –> mm. markkinatalouteen.   

Taloussosiologiassa toiminta perustuu aina sosiaaliseen kontekstiin. Taloussosiologian uutta suuntaa edustava näkemys sisältää huomion, jossa ylisosiaalistunut ihmiskäsitys [=homo sociologicus ideaalityyppi] näkee yksilöiden käyttäytymiseen liittyvät valinnat ja teot suoraan yhteiskunnan ja normien tuloksena ja kritisoi riittämättömänä selityksenä taloudellisten ilmiöiden vaikutusta yksilöiden käyttäytymiseen –> ´oma ego pelissä´.  

Kun Neoklassinen taloustiede näkee ihmisen olevan vapaa tekemään valintoja riippumatta moraalista tai sosiaalisista siteistä [=homo oeconomicus ideaalityyppi] on pyrkimyksenä, jopa ainoana sellaisena, oman edun maksimointi [Rutherford 1994]. 
Oman edun maksimoinnin ei välttämättä tarvitse olla tietoista toimintaa. Oman edun maksimointia voidaan pitää rationaalisena toimintana, jolloin omaan etuun perustuva näkemys rationaalisesta käyttäytymisestä, epäitsekkäästäkin, voidaan tulkita pyrkimykseksi maksimoida omaa etuaan.

Nykyaikana vallitsevan näkemyksen mukaisesti talousteoriassa sidosryhmien toiminta, varsinkin preferenssien [taipumus, mieltymys] kautta, kuvastaa viimelopuksi oman edun tavoittelua. Modernin kansantaloustieteen isänä pidetty Adam Smith [1723-1790] teoksessaan Kansojen varallisuus ei näe oman edun tavoittelua ainoana ihmistä määrittävänä luonteenpiirteenä. Lisäksi yksilön utiliteetti [hyöty] taloustieteissä nostaa esiin samahyötykäyrän [indifferenssi], joka asettaa etusijalle [=preferoi/preferoida –> edelle asettaminen latinalainen sana praeferre] aina jotakin johonkin nähden ja paljon vähään. Ellei näin tapahdu yksilö ei ole tunnistanut omia preferenssejään. Preferenssi on potentiaalinen valinta [Houthakker 1965] –> ´oma ego pelissä´.

Talousteoria näkee ihmisten motivaation perustuvan preferenssien kautta oman edun tavoitteluun. Tässä yhteydessä onkin hyvä pysähtyä hiukan pohdiskelemaan kahta toisiinsa liittyvää sanaa: motiivi ja motivaatio. Sanat kyllä liittyvät melko kiinteästi toisiinsa, mutta niiden merkitys on eri. Voidakseen
ymmärtää ihmisten käyttäytymiseen liittyviä erilaisuuksia on hyvä tiedostaa näiden toisiaan täydentävien sanojen välinen ero. Sanalla sanoen motivaatio panee liikkeelle, siis pelkkä motiivi ei yksin riitä, kun taas pelkkä motiivi ei riitä, ellei ole motivaatiota. 

Egoistinen tarpeiden tyydytys on ”rantautunut” taloustieteisiin utilitarismin [=seurausetiikan muoto] kautta ja siitä on tullut yksi taloustieteiden peruspilareista. Yhteiskuntafilosofi Thomas Hobbes [1588-1679] tarkastelee tunnetuimmassa teoksessaan Leviathan [=Leviathan or the matter, forme and power of commonwelth ecclesiasticall an civille (1651)] ihmisten yhteiskunnallista järjestystä vapaudesta ja luonnollisesta oikeudesta [esim. MacIntyre 1993]. Hän näki ihmisen syvällisenä oman edun tavoittelijana, jonka ihmiskuvaa hallitsevat vietit [toiminnan käsite]. Hobbesin ajattelulla tiedetään olevan mm. Korten (1937 –>) mukaan vaikutusta utilitarismin syntyyn.

Elämän eri tilanteissa saatetaan törmätä eettiseen egoismiin [=oman edun korostaminen], jota voidaan pitää seurausetiikan lähtökohtana, jopa teoriana, joka tunnetaan myös terminä utilitarismi [Hobbes 1651]. Utilitarismin perusajatuksena on päätöstä tehtäessä valita vaihtoehto, joka tuottaa suurimman hyödyn kaikille päätöstä koskettaville osapuolille niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Utilitaristisessa ajattelussa voidaan olettaa sidosryhmien arvojen, odotusten ja toiveiden taustalla olevan päätöksentekijän arvomaailmaan ja omaan arvomaailmaan perustuva oletus: utilitarismi olettaa, että päätös [=teko] katsotaan tällöin moraalisesti oikeaksi, jos se tuottaa suurimman mahdollisen hyödyn kaikille niille, joita päätös [=teko] koskettaa. Suurin ongelma utilitarismissa liittyy hyötyjen ja haittojen mittaamiseen. Jos mittausta ei pystytä suorittamaan ei periaatetta voida käyttää. Mittausta vaikeuttaa ihmisten erilainen näkemys hyödyistä ja haitoista ja kun kaikkia hyötyjä ja haittoja ei pystytä arvioimaan ja/tai mittaamaan, joista esimerkkinä mainittakoon terveys ja onnellisuus, on utilitarismin käyttö hyödytöntä, jopa mahdotonta [Takala 1993; Weiss 1998].

Velvollisuusetiikan, eli deontologian mukaan, ihminen on velvollinen toimimaan moraalisesti oikein ja välttämään moraalista väärintekemistä. Deontologia lähtee siitä, että moraali kuuluu inhimillisen elämän peruspilareihin, joten jos ihminen toimii epäeettisesti, hän kieltää samalla inhimillisen elämän. Filosofi Immanuel Kantin [1724-1804] etiikan mukaan ihmisen teon seuraukset eivät määritä teon moraalista arvoa millään lailla tilanteessa, jossa teko tehdään hyvästä tahdosta. Tätä kutsutaan Kantin deontologiseksi velvollisuusetikaksi, jossa ihminen pystyy reflektoimaan toimintansa ja on siten rationaalinen olento [Kannisto 2007; Takala 1993; Weiss 1998; Rossow 1994].

Kantilaisen deontologiaetiikan soveltaminen sidosryhmäajatteluun ja sidosryhmäosaamiseen on hyvin haastavaa, sillä kantilaiset periaatteet näyttäytyvät laajoina ratkaisumalleina, mutta niiden avulla ei pystytä ratkaisemaan ristiriitatilanteita, koska ne useasti nostavat esille tasa-arvokysymyksiä. Lähtökohdaltaan velvollisuusetiikka edellyttää aina tasa-arvoista kohtelua kaikkia kohtaan. Kun taas oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon saavuttaminen kuuluvat postmodernin etiikkakäsityksen mukaisen hyvän elämän tavoitteisiin. 

Postmoderni etiikka korostaa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Moraalikäsitykset ja niiden kehittyminen ilmenevät selviteltäessä moraalisia ristiriitoja sosiaalisen kanssakäymisen yhteydessä, jota myös erilaisetvuorovaikutustilanteet edustavat –> ´oma ego pelissä´.