Oma tarinani - Rakkautta ensisilmäyksellä

Kalenterissa oli tuolloin lauantai vuoden 1980 toukokuun 31. päivä. Päivä, jolloin kyseisen vuoden kevään ylioppilaat saivat ylioppilaslakkinsa. Minä en kylläkään kuulunut tuohon valkolakin saajien joukkoon. Minulla ei sellaista lakkia ole koskaan ollut, enkä ole sitä koskaan ryhtynyt hankkimaan, eikä sellainen näyttäisi olevan suunnitelmissanikaan, tosin eihän sitä koskaan tiedä, jos nyt tämän kirjan nimeä vähän pohdiskelen tässä yhteydessä – no niin.

Kyseisenä toukokuisena lauantai-iltana meillä oli oman keskikoululuokkani luokkakokous ravintola Sonkarissa. En nyt aivan varmaan pysty sanomaan minkä keskikoululuokan luokkakokous oli kyseessä, sillä olen aina sanonutkin: olipa kyseessä minkä luokan luokkakokous tahansa, niin se jotenkin osuu minulle, sillä olen jäänyt luokalleni, olen ollut A ja B -luokilla, saanut ehtoja useista aineesta mm. kielet, äidinkieli, matematiikka ja lähtenyt keskikouluun vasta kansakoulun viidenneltä luokalta. Näistä syistä luokkakavereitani ja omia luokkalaisiani minulla on useammalta eri vuosiluokilta – tämä on sitä elämän rikkautta tämä :) 

Tuolloin näkemistäni ylioppilasjuhlista silmäni erottivat aivan ihanan näköisen tummahiuksisen neitokaisen, jolla oli vaaleatäpläinen tummanpunainen juhlamekko. Pienten tiedustelujeni jälkeen sain selville kyseisen ylioppilaan olevan ennestään tuntemani talon kolmesta tyttärestä nuorimman, jonka nimeksi minulle kerrottiin Soili ja jota en ollut aiemmin tiennyt edes olevan olemassakaan, vaikka olimme ikämme asuneet linnuntietä noin kolmen – neljän kilometrin etäisyydellä toisistamme. Voin sanoa näkemäni, koska emme tuona iltana muistaakseni tavanneet, johdatelleen minut tilanteeseen: rakkautta ensisilmäyksellä. Ko. talon kaksi muuta neitokaista olin kyllä tiennyt ja tuntenutkin ja olihan heistä toinen luokkakaverinikin ainakin jossain vaiheessa. 

Kyseinen ylioppilasneitokainen oli saanut vanhemmiltaan ylioppilaslahjaksi ajokorttikoulun, ajokortti oli saatu toukokuun 21. päivänä. Neitokainen ajeli sellaisella tummanpunaisella kuplavolkkarilla ja minä taas ajelin ehkä hiukan ensimmäistä, lapsen löysän kura kakan väristä, kuplavolkkariani seuraavalla kuplavolkkarillani, joka oli väriltään harmaa, ja oli muutamaa vuotta vanhempaa mallia kuin kyseinen tummanpunainen volkkari, siis volkkarista tuli yksi yhdistävä tekijä kiinnostuksen herättämisessä. Yksi volkkariin liittyvä ”jutska” sattui Vesannon Osuuskaupan parkkipaikalla, kun kaverini Ökön kanssa otimme punaisesta volkkarista virranjakajaan menevän johdon pois paikoiltaan. Jäimme sitten vähän edemmäksi katsomaan, kun leivotut ylioppilaat, Soili ja kaverinsa Pirjo, olivat volkkarilla lähtötouhuissaan, volkkarilla, joka ei käynnisty ei sitten millään monista yrityksistä huolimatta.

Silloin meille Ökön kanssa avautui oiva tilaisuus – ennalta tilattu - ritarilliseen toimintaan juuri niin kuin olimme sen suunnitelleetkin johtoa irrottaessamme.  Karautimme volkkarillani paikalle ja kuuntelimme nuorten neitokaisten auton käynnistyshuolet. Ökö volkkarimekaanikkona avasi volkkarin takaluukun ja laittoi aiemmin irrottamansa johdon paikoilleen ja pyysi neitokaisia käynnistämään volkkaria, joka hyrähti käyntiin kuin ”palmun alta” ensi yrittämällä. Teimme vaikutuksen! :)

Tosin jälkeenpäin olen saanut kuulla tehneeni vaikutuksen pitäissäni karvaista käsivarttani volkkarin avoinna olleen ikkunan laidalla. Sain samassa yhteydessä myös kuulla Soilin tienneen ja tunteneen minut jo jonkin aikaa – ehkä vuosia – ennen kuin minä tiesin edes hänen olemassaolostaan. Edellä mainittujen tapahtumien jälkeen suhteemme alkoi lämmetä ja niinpä menimmekin kihloihin noin vuoden kuluttua tapaamisestamme 15. päivänä kesäkuuta 1981. Rengastamisemme tapahtui Vesannolta Kuopion johtavan tie Karttulan kohdalla olevan pienen lammen rannalla. Sormukset olimme käyneet ostamassa Kuopiosta Kauppakadulla sijaitsevasta Kello- ja kultaliike Svärdistä. Kihlojen oston jälkeen Kuopiossa käydessämme leikkisästi sanoinkin käyvämme aina katsomassa niitä katuun jääneitä kenkieni kantapäiden jälkiä, jotka näkyivät Svärdin liikkeen kohdalla mustina juovina. Mustat juovat syntyivät muka Soilin eli Nupposen vetäessään minua kultakauppaan. Tosiasiassa kadussa ei ollut mitään mustia jälkiä :). Niihin aikoihin aloin kutsua Soilia Nupposeksi.  Tänään Soili tuntee "kutsumanimen"  Elämäni Valo :). 

-Ja vihille 8.11.1982 Pyhäinpäivänä Vesannon kirkossa, jossa kirkkoherra Veikko V. meidät vihkiä rätkäytti. Häät pidettiin Nupposen kotona. Häävieraita oli molemmilta puolin sukujamme, muistaakseni ehkä jotain kolmisenkymmentä henkeä. Häiden loppurutistus pidettiin ravintola Sonkarissa, siis paikassa, jossa sain tietää Soilin olemassaolosta eka kertaa, noin kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin.

Häät olivat mukavat ja niistä on jäänyt erityisesti mieleeni ihana morsiameni ja hänen tyylikäs hääasunsa. Hääkuvamme koristaa olohuoneemme seinää ja olen valinnut sen myös Instagram -kuvakseni. Näistä häistä se meidän yhteiselomme ja perheemme perustaminen virallisesti alkoi. Aikaa tuosta Veikon kysymyksestä tahdotko ottaa? … on kulunut  tänä vuonna  neljäkymmentä [40] vuotta. Enkä ole katunut koskaan vastaustani Veikon kysymykseen :).

Niin muuttuu maailma ...

”Niin muuttuu maailma, Eskoni.” Tämä sanonta liittyy Aleksis Kiven Nummisuutareihin [kirjoitettu 1864] ja siellä Eskon isän sanontaan Esko pojallensa ...

Menneet lähiajat ovat antaneet käyttövoimaa puheille peruuttamattomista muutoksista eurooppalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Pelkästään satojen tuhansien, jopa useiden miljoonien pakolaisaalto Ukrainasta Eurooppaan antaa perusteita tällaisille näkemyksille. Tässä yhteydessä en halua ota kantaa yleistettäviin ja lopulta vaikeasti todennettaviin yksityiskohtiin, sillä lopullisen arvioinnin tekeminen on useimmiten mahdollista vasta yhdistämällä useampia yksittäisiä tilanteita ja yksityiskohtia tekemällä niistä laajempia analyyseja.

On ilmeistä, että monilla henkilöillä on erityisen hyvä stressinsietokyky [resilienssi]. Hyvän sietokyvyn taustalla ovat hyvä itsetunto ja oma identiteetti, sekä kyky itsenäiseen elämään ja työskentelyyn [myös henkisesti]. Tällainen henkilö säilyttää tunteen, että elämä on hänen omassa kontrollissaan – vaikeuksista huolimatta. Sitkeys suojelee henkilöä monien henkilökohtaisten vaikeuksien aikana kuluttavalta stressiltä; lisäten jo entisestään vaikeiden tilateiden hallintakykyä. Kokemukset vaikeiden tilanteiden hallinnasta lisäävät samalla selviytymiskykyä ja yleistä sitkeyttä, myös edellä mainitsemassani järkyttävässä pakolaisuuteen liittyvässä muutostilanteessa.

Tarpeiden ja mahdollisuuksien välisten suhteiden säätelyt ovatkin yleisesti ajatellen pitkälti opittuja tai pikemminkin sosiaalisesti määrittyneitä. Kaikki sotaan liittyvä turvattomuus, sisäinen ja ulkoinen pakolaisuus sekä niiden mukana tullut vastentahtoinen elämän muutos on vaikeasti säädeltävä, jopa mahdoton. Pakolaisuudesta johtuva elämänhallinta on kaikille hyvin haastava. Kaikki hyvinvointivaltiot eivät monestakaan syystä kykene riittävästi säätelemään pakolaisuuteen liittyviä inhimillisiä ja materiaalisia puutteita. Ja kun kaikkia puutteita valtioiden taholta ei voida täysin säädellä joutuvat säätelyä tekemään ihmiset omilla kyvyillään 

Pakolaisuuden toisessa ääripäässä ovat ne tilanteet, joissa ihmiset eivät millään muotoa voi vaikuttaa elämäänsä, sen paremmin rajoittamalla tarpeitaan taikka lisäämällä mahdollisuuksiaan - resurssejaan. He voivat vain yrittää tulla toimeen tilanteissa, joissa ei ole valittavana vaihtoehtoja. Kun taas elämänhallinnan mahdollisuuksien toisessa ääripäässä olevat ihmiset näkevät tilaisuuksia kyetä säätelemään sekä tarpeitaan että resurssejaan. He näkevät elämässään – kaikesta huolimatta – ”väljyyttä” ja omaa osaamistaan säädellä tilanteitaan vähentämällä tai lisäämällä omia tarpeitaan ja resurssejaan. Tämän ovat monet ukrainalaiset jo näyttäneet – respect. 

Ympäristöllä on yleisesti iso merkitys ihmisten arvojen muodostumiselle. Suhteessa ympäristöön on erityisen tärkeää se, missä henkilö kokee olevansa omaa elämäänsä ja toimintaansa ohjaava subjekti, missä määrin taas ulkoisten, itsestään riippumattomien ja itsestään ulottumattomissa olevien seikkojen säätelemä.  Tämä vaikuttaa olennaisesti siihen, millaiseksi henkilö kokee asemansa ja toimintamahdollisuutensa elinympäristöön ja mitä seikkoja hän arvostaa ja tavoittelee itsensä ja läheistensä osalta. 

Ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa hioutuneet arvot ja arvoasetelmat muodostavat maailmankatsomuksemme ytimen. Sisäistetyt arvot ohjaavat meitä elämänkentän konkreettisissa valinnoissa tai tavoitteissa. Arvojen kehittymistä säätelee todellisuus, se todellisuus, missä kullakin hetkellä tunnemme olevamme. Tehkäämme kaikkemme Euroopan yhteisönä [EY], yksittäisenä valtiona, yksittäisenä paikkakuntana ja yksittäisenä henkilönä, jotta pakolaisuuden uhriksi joutuneiden ukrainalaisten arvomaailman muodostuminen ei enää meidän toiminnallamme ole negatoimassa heidän arvomaailmansa kehitystä tässä ja nyt. 

Kyllä ne Putinin tekemät ja arvostamat totuustaulut [lue totuusarvojen yhdistelmät ”totta” ja ”epätotta” -L. Wittgenstein 1920 -luvulla] ovat jo saaneet riittävästi aikaan arvomaailman negatoitumista ihan globaalisti … niin muuttuu maailma; halusimme tai emme!

"Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava"

- Ludwig Wittgenstein [1889-1951] italialais-englantilainen filosofi -