Matti Kovanen syntyi toukokuun 3. päivänä 1926 tuolloin vesantolaisittain jokseenkin hyvin tunnettuun työläissukuun Anna ja Kalle Kovasen nelilapsisen perheen toisena lapsena. Koulunkäyntinsä hän aloitti 1930 -luvun ensimmäisellä puoliskolla opettaja Taina Vartiaisen opissa. Myöhemmin opettajana toimi Väinö Strandman. ”Kyllä se olj se Ranmanni ankara opettaja, voe hyvä Jumala!” Puutöistä Strandman sai Matin innostumaan – tämä innostus muuttui ”vakavaksi” harrastukseksi ja oli viimelopuksi myös sivutoiminen tulonlähde.
Matti joutui työn syrjään kiinni jo hyvin nuorena, isä Kalle oli siinä hyvä kirittäjä. Työkokemusta tuli hankittua raskaista metsätöistä – kovat pakkastalvet eivät haitanneet, vaan lisäsivät työtahtia lämpimänä pysyäkseen. Renkinä oleminen jo nuorena oli Matille hyvin luonnollista. Pääasiallisena korvauksena rengintöistä oli ruokapalkka. Renginhommia hän teki kievaritalo Hiekka-ahon maatilalla, samoin Pulkkilassa ja Huuhassa. Apumiehenä olon kautta Matista tuli Vesannon Osuusmeijerin autokuski. ”Ensimmäeset keekat taes tulla ajettua ilima ajokorttia, ee sillo kyselty.” Ensimmäisenä ajettavanaan hänellä oli hälläkäksi nimetty pilikkeellä toimiva häkäpönttöauto. Vesannon Osuuskaupan palveluksessa Matti ehti olla kuorma-auton kuskina, varastomiehenä, ravintola Sonkarin portsarina. Sonkari Oy:ssä lipeäkalan tekeminen ja mehujen jalostaminen olivat hänelle tuttuja töitä. Leipätyöstään Sonkari Oy:n työnjohtajana veteraani Matti jäi eläkkeelle 1980 -luvun puolivälin paikkeilla. Matti kertoi aina olevansa kiitollinen yhdestä asiasta työuransa aikana: ”Millonkaan ee oo minu tarvinna pyytee työtä, aena on työtä tarjottu, kae ne näk, että minä sua aekaa.”
Siviä Salmelan Matti tapasi 1940-luvun loppupuolella, tuon ihastuttavan karjalaisen evakkoperheen tyttären, jonka kanssa Matti meni kihloihin 1948 ja häät pidettiin 23. lokakuuta 1949 Vesannon kunnantalolla kirkkoherra Paavo Rahkosen vihkiessä heidät. Siviälle oli kertynyt myös ”sotakokemusta” ollessaan lottana kenttäsairaalassa, joskaan sotahommissa he eivät vielä tavanneet toisiaan. Matin ja Siviän perheeseen syntyivät pojat Pekka, Raimo ja Timo. Perhe asui aluksi Niinivedenpäässä Vesannon Osuusmeijerin omistamassa Myllytupa -nimisessä mökissä, joka, idyllinen rakennus, on edelleen meijerin pihapiirissä. Oman Joenpelto -nimisen talon Matti rakensi vuosina 1956-1957 isänsä Kallen kanssa Vesannon kirkolle Kantola – nimisen talon tontille. Myöhemmin vuonna 1971 Matti ja Siviä rakensivat Tiittala -nimisen talon aivan samalle peltoaukealle [Ellintie 12]. Siviän siirtyminen ajasta iäisyyteen vuonna 1992 tapahtui heidän asuessaan Tiittalassa. Matti asusti tuota taloa viidenkymmenen vuoden ajan, siis lähes kuolemaansa saakka.Vesannolla palvelutalossa viimeisen elinvuotensa asuneena hän koki saaneensa hyvää hoivaa ja palvelua niin henkilökunnalta kuin tiivistii elämässään mukana olevalta jälkikasvultaan. Matilla oli tärkeä ystävyyssuhde lähes kolmevuosikymmentä naishenkilöön, Inkeriin Pieksämäeltä. Inkeri sanoi mieluusti olevansa ”varamummo” Matin jälkikasvulle, yhdeksälletoista henkilölle.
Matti lähti jo 17-vuotiaana vapaaehtoisena varusmiespalvelukseen tammikuussa 1944. Tuolloin kotina oli Kantola -niminen mökki Humalapuron tien varressa [Koulutie] nykyisen Vesannon koulun vastapäätä. Hänen syntymisensä ajoittuminen vuoden 1926 alkupuolelle ”oikeutti” hänet heti varusmiespalveluksen alussa sotarintamalle. Loppuun varusmiespalvelus tuli sitten suoritettua sodan jälkeen. ”Sotakohteena” hänellä oli Saimaan kanavan sulkujen panostaminen siltä varalta, että venäläiset hyökkäisivät kanavan kautta Suomeen. Onneksi panostuksia ei tarvinnut koskaan räjäyttää – Matti pohti useasti mahdollista tuhoa jos ”nalliliipasinta” olisi pitänyt painaa: ”Oes ruvenna polokupyörän romut näkymää Saemaasta ku veenpinta oes puonna aenae viis metriä.” Varsinaiselle sotatoimialueelle nuorukaiset eivät onnekseen joutuneet. Veteraanitunnus tuli siis hankittua kanavan panostustöissä. Marsalkka Mannerheim oli vuonna 1926 syntyneille nuorukaisille ”armollinen” – heidän ei tarvinnut osallistua Lapin sotaan [9/1944 – 4/1945]. Kaikkien kokemusten ja koettelemustenkin jälkeen sotaveteraani Matti Kovanen totesi eläneensä hyvän, vaiherikkaan ja pitkän elämän [yli 96 vuotta], jota hän siten tyytyväisenä saattoi muistella.
