elokuu 2008

Elokuun 24. päivänä 2008
Vesannolla ilkivallan kohteeksi näyttää joutuvan tuon tuosta - entistä useammin - kyläkeskuksessa sijaitseva Säästökulman kiinteistö; kiinteistöä yritetään sytyttää palamaan, revitään rännejä, irrotellaan ikkunapeltejä, puretaan kattorakenteita -jotta päästäisiin sisätiloihin ja töhritään rakenteita sisältä ja ulkoa yms. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ketkä ovat asialla?

Mikä saa jotkut ihmiset harrastamaan ilkivaltaa? Näyttää siltä, että nuorison keskuudessa ilkivaltaa pidetään harmittoman hauskana pilailuna. Saa sen käsityksen, että ilkivaltaa harjoittavat ihmiset saattavat jopa nauttia ilkivallasta?

Mitä sitten on ilkivalta? Poliisi sanoo, että ilkivallaksi katsotaan kaikenlainen hyviä tapoja loukkaava käyttäytyminen julkisella paikalla, sekä aiheettoman hätäilmoituksen tekeminen.
Vahingontekoa on kaikki yksityisen tai julkisen omaisuuden oikeudeton hävittäminen, vahingoittaminen, turmeleminen, likaaminen tai rikkominen. Poliisi voi ottaa kiinni ilkivallan tekijän, jos hän häiritsee muita ihmisiä kadulla, kiipeilee katolla tai häiritsee muuten ilkivaltaisesti lähiympäristön elämänmenoa.

Mistä apua? Olen, aina ollut sitä mieltä, että kaikki on kotikasvatuksesta kiinni. Vanhemmat, katsotaan peiliin luotetaan lapsiimme, mutta ei liikaa. Kyllä nuorisotoimi, opettajat, päiväkoti jne. tekevät osuutensa – auttavat ja kasvattavat lapsiamme - heille kuuluu heidän työnsä. Meille vanhemmille kuuluvat varsinainen kasvatus ja rakkauden antaminen. Antaa elämän ohjeet ja eväät elämässä pärjäämiseen. Mikäli itse emme jaksa, kyllä ammattiapua kasvatukseen on saatavilla.

Nykyisin työantajat mielellään tarkistavat työnhakijoiden rikostaustan. Jos/kun rikosrekisterissä on merkintä työnhakijan ilkivaltarikoksesta, niin rikosrekisterimerkintä vaikeuttaa huomattavasti nuoren ensimmäisen työpaikan saamista.

Vesannolla ko. kiinteistöyhtiö, nuorisotoimi - sivistyslautakunta yleensä – tulee tekemään asian eteen parhaansa, mutta meitä vanhempia kaivataan mukaan kasvatustalkoisiin. Yritetään kaikki parhaamme.

Elokuun 13. päivänä 2008
Alla Savon Sanomissa 22.8.2008 julkaistu teksti "lyhentämättömänä".

Hallittu riskinotto luo henkistä kasvua ja kasvattaa kassavirtaa.
Uusien yritysten synnyttäminen on välttämätöntä taloudellisen toimeliaisuuden kehittämiseksi. Uusyrittäjyys – ainakin vielä tänään - on riittämätöntä. Tämän vuoksi EU –valtioiden hallitukset ovatkin panostaneet erilaisiin ohjelmiin, joiden tarkoituksena on rohkaista yrittäjiksi ryhtymistä.

Yrittäjyyteen liittyvä ihmiskäsitys tuntuu jopa epätodellisen ihanteelliselta siihen saakka, kunnes tähän ihanteellisuuteen perehtyy syvällisemmin. On muistettava, että ihmiset ovat puutteellisia ja tulevat olemaan sellaisina tulevaisuudessakin. Asenteellisuus, ahneus ja kateus pilaavat monta hyvää ja huonoa ideaa.

Asenteen lisäksi myös ihmiskäsitystä pitäisi jalostaa. Pieni lapsi on aktiivinen ja motivoitunut. Kuinka tämä ominaisuus pystyttäisi säilymään ihmisessä läpi elämän? "Pipopäisistä" velttoilijoista voi kuoriutua monen hämmästykseksi yritteliäs, lahjakas ja määrätietoinen nuori, kun motivaatio löytyy. Luottamus nuoriin ja heidän kykyihinsä on ensiarvoisen tärkeää.

Yrityksen käynnistäjille suunnattua koulutusta on tarjolla runsaasti. Näiden avulla syntyy uusia yrittäjiä. Jostain syystä monet näihin koulutuksiin osallistuneista – yrittäjiksi ryhtyneistä - ovat joutuneet lopettaman yritystoiminnan heti alkuunsa. Tämä saattaa olla osoitus siitä, että koulutuksessa on puutteita. Pelkästään teknisiin valmiuksiin panostaminen ei riitä, vaan on panostettava myös kouluttajiin, jotka kehittävät työvälineitä yrittäjäkoulutusta varten ja käyttävät näitä työkaluja opetuksessa.

Tähän saakka yritykset ovat painottaneet ja panostaneet pääsääntöisesti määrällistä kasvua. Tulevaisuudessa uskon kuitenkin yritysten painottavan entistä enemmän henkistä kasvua. Kysymys on ymmärtääkseni samanlaisesta ilmiöstä kuin lasten kasvussakin on; lapset kasvavat sekä henkisesti, että fyysisesti. Kumpaa niistä pidämme tärkeämpänä?

Henkinen kasvu näkyy yritysten tekeminä poikkeavina ratkaisuina kilpailijoihin verrattuna. Henkilöstömäärän kasvun sijaan ollaankin kiinnittämässä huomiota henkilöstön oppimiseen. Tämä näkökulma tuo ja on tuonut elinikäisen oppimisen idean osaksi työelämää. Ihminen oppii ilman opetustakin, eikä oppiminen tarkoita pelkästään opiskelua, sillä paikasta, kyvyistä ja lahjoista riippumatta joka päivä opitaan.

Henkisen kasvun polku johtaa aikanaan myös yritystoiminnan laajenemiseen, fyysiseen kasvuun. Hyvät tuotteet käyvät hyvin kaupaksi. Silloin on varaa ottaa entistä suurempaa riskiä, kunhan riski ei milloinkaan ylitä riskinsietokykyä. Kassa ja kassavirta ilmaisevat miten suuri riskinottokyky yrityksellä on.

Yrityksen kasvu vaatii aina rahaa. Kasvuun varattua rahaa ei tietenkään pidä maksaa pois vaan pitää pitää rahat yrityksessä, niin kauan kun tehdään investointeja. Nykyisen verojärjestelmän puitteissa yritys alkaa maksaa veroja heti investoinnin jälkeen, sillä käyttöomaisuuden hankintamenot saa vähentää verotuksessa pitkän ajan kuluessa ja perusvaraston hankintamenoa ei saa vähentää milloinkaan. Usein tämä veronmaksu tapahtuu velkaa ottamalla

Heitänkin tässä yhteydessä verottajalle ajatuksen kassavirtaverotukseen (cash flow tax) siirtymisestä. Kassavirtaverotuksen (=menovero) ideana on, että yritys maksaa veroja vasta, kun se on saanut investoinnin kassamenon katteeksi niin paljon tuloja, että kassaan alkaa jälleen kertyä rahaa. Näin verotus vaikuttaisi vähemmän haitallisesti yrittäjien työmotivaatioon kuin tuloverotuksessa, jossa mm. palkkatulojen progressiivinen verotus voi heikentää työn tekemistä. Viimeiset yritysverouudistukset ovat keskittyneet helpottamaan verotusta niissä tilanteissa, jolloin yrityksen omistaja saa rahaa yritykseltä. Jos kasvua todella haluttaisiin helpottaa, pitäisi toimia päinvastoin.

Jos yrityksen kassassa on paljon löysää rahaa, saattaa olla kyseessä yrityksen henkinen laiskistuminen. Taloushistoria osoittaa monta tapausta, joissa suurikin yritys on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, kun se on ensin saavuttanut henkisen laiskistumisen tason. Toisaalta taloushistoria osoittaa myös useita tapauksia, joissa pieni yritys on menestynyt huikean hyvin, kun se on joutunut jatkuvasti toimimaan oman henkisen kapasiteettinsa ylärajalla.

Haasteet opettavat parhaiten ja haasteet edellyttävät riskinottoa. Ottamalla riskejä epäonnistumisista tulee osa arkista työrutiinia - hyvä tapa oppia. Virheet hyväksytään ja tällöin niitä suorastaan "jumaloidaan". Jos ihminen onnistuu aina ja kaikissa toimissaan, hän ei ota riittävästi riskiä.

Elokuun 7. päivänä 2008
Vesannolla on huhtikuun 2008 lopulla tehty pinta-alaltaan noin 56 hehtaarin – myös yleistä mielipidettä jakanut ja huomattavaa julkisuutta saanut - metsäkiinteistökauppa. Tähän kauppaan liittyvää mahdollisuutta kunnan käyttää etuostolain 608/1977 mukaista etuosto-oikeuttaan oli kunnanhallituksen käsittelyssä 9. päivänä kesäkuuta 2008. Kunnanhallitus päätti esittelijän päätösesityksen vastaisesti olla käyttämättä ko. kaupassa etuosto-oikeuttaan. Lunastushinta olisi ollut 365 000 euroa.

Lähtökohtaisesti kunta voi etuosto-oikeuttaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista, sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Niillä henkilöillä, jotka ovat halunneet kunnan käyttävän ko. kaupassa etuosto-oikeuttaan nimenomaan- luonnonsuojelullisin perustein - heillä on mielestäni tähän kauppaan liittyen hyvin paljon myös muita perisuomalaisia ihtohimoja kuin luonnonsuojelu.

Tästä kunnanhallituksen tekemästä päätöksestä olen kuullut monenlaisia kannanottoja sekä puolesta, että vastaan. Ja kun tein, esittelijän päätösesityksestä poikkeavan esityksen, joka tuli myös äänin 5/2 kunnanhallituksen päätökseksi, haluan tuoda asiasta esille niitä omia näkemyksiäni, jotka kirvoittivat minut tekemään ko. esityksen:

Kunta on neuvotellut ko. metsäalasta Pohjois-Savon ympäristökeskuksen kanssa valtion mahdollisuudesta ostaa kaupan kohteena olevasta maa-alueesta luonnonsuojelutarkoituksiin n. 10,4 hehtaarin alueen (noin 1/5 koko alueesta), jonka kertakorvaus olisi 142 000 euroa. Valtion ostohalukkuudesta päätöstä tehtäessä oli käytettävissä vain suullinen tieto, siis ei mitään mustaa valkoisella.

Mielestäni tämän saman luonnonsuojelutavoitteen voivat toteuttaa – niin halutessaan - myös kaupan tehneet metsänomistajat, ei siihen välttämättä kuntaa tarvita. Tälle luonnonsuojelualueelle sijoittuisivat pääsääntöisesti myös ne kaksi myytäväksi tarkoitettua rantatonttia. Kuinka houkuttelevaa olisi ostaa luonnosuojelualueelta pienen järven/lammen rannalta rantatontti, vaikkapa kesämökkiä varten????!!!!

Myös yksi kriteeri kunnan osto-oikeuden käytölle oli olemassa olevan ulkoilureitin läheisyys, jonka houkuttelevuus ja vetovoimaisuus kasvaisivat osto-oikeuden käyttämisen myötä tulevan alueen mukana. Tässä saattaa minunkin mielestäni olla yksi tekijä, joka olisi tuonut alueelle lisäarvoa, mutta toisaalta näitä ulkoilureittejä meillä on jo ennestään. Ja kun otetaan huomioon tämän lisäarvon tuoton hinta (365 000), niin ei sovi ajatusmaailmaani – no way.

Alueelta myytävän puuston arvoksi päätöstä tehtäessä tuotiin suullinen tieto, joka on useita satojatuhansia euroja (joku kertoi arvon olevan jopa 800 000 euroa???!!!), siis käytettävissämme oli vain suusanallinen tieto ei mitään mustaa valkoisella. Kysynpähän vaan, että millä aikavälillä hakkuut olisi voitu toteuttaa, niin että olisi saatu ne sadattuhanne eurot – ei tietoa? Ja sitä paitsi mitä luonnonsuojelua se semmoinen on, että metsät hakataan ja ulkoilureitit kulkevat hakkuuaukoilla?

Ja vielä sekin kysymys, että onko taloudellisissa vaikeuksissa olevan kunnan varsinaiseen toimintaan kuuluvaa metsien omistaminen???? Mielestäni ei ole. Lisäksi on hyvinkin kyseenalaista puuttua laillisesti tehtyyn metsäkauppaan, niinkin heikoilla perusteluilla, kun tässä kaupassa etuosto-oikeuden käyttöä olisi pystynyt perustelemaan ... jos olisimme joutuneet myöhemmin oikeusteitse perustelemaan päätöstämme käyttää etuosto-oikeutta, niin olisin nähnyt - ja näen vieläkin - menestymisen mahdollisuudet oikeudessa melko heikoiksi ... en tietenkään ole mikään juristi, mutta näin maalaisjärjellä ajatellen ... etuosto-oikeuden käyttäminen olisi joka tapauksessa saanut aikaan valitusrumban!????!!!

Summa summarum: mielestäni etuosto-oikeuden käyttämiseen liittyi tuolloin – ja edelleen - niin paljon epävarmuustekijöitä rahoitus mukaan lukien, että en yksinkertaisesti voinut olla esittelijän päätösesityksen kannalla, vaan tein vastaesityksen. Vastaesityksen tekoon kirvoittaneena ja ei niinkään - pienimpänä tekijä - oli myös se, että kunta myy kokoajan olemassa olevia metsäkiinteistöjään päästäkseen niistä eroon ja korjatakseen niillä kuntatalouttaan. Ja myös se, että kunnan budjetin hyväksymisvaiheessa vuosibudjetista karsitaan mm. muutamia tuhansia euroja maksava ruohonleikkuri pois tai jotain vielä pienempää ja halvempaa, kun ei ole rahaa.

Mistä me ihan oikeasti olisi otettu etuosto-oikeuden käyttöön tarvittava 365 000 euroa – kysynpähän vaan? Ne mahdolliset rahat, jotka metsätilasta olisivat kunnalle tulleet takaisin, arvioni mukaan, siihen olisi vierähtänyt useita vuosia - vähintään kolme ... ehkä viisi.
Tekemällä etuosto-oikeuden käyttämisestä vastaesityksen esittelijän päätösehdotukseen toimin mielestäni luottamusmiespäättäjänä kuntalaisten edunmukaisesti ... ja kuntalaisten edunvalvojaksihan meidät päättäjät on valittu.

Kuten todettua epävarmuustekijöitä on paljon, mutta kuitenkin yksi varma. Jos kunta olisi käyttänyt etuosto-oikeuttaan, niin rahaa olisi pitänyt löytä melkolailla heti tuo 365 000 euroa. Kaikki rahaliikenne kunnan kassaan päin olisikin ollut sitten epävarmaa ja perustuivat päätöksentekohetkellä vain suusanalliseen tietoon. Tämän kokoluokan päätöksenteon tueksi olisin kaivannut varsinkin takaisin tulevan rahaliikenteen osalta sitä kuuluisaa tietomuotoa - mustaa valkoisella.

Aikaisemmin tässä tekstissäni totean; tähän asiaan liittyy hyvin paljon muita perisuomalaisia intohimoja kuin luonnonsuojelu. Toivonkin niiden luonnonsuojeluun liittyvien intohimojen – niin hyvä asia kun se luonnonsuojelu onkin - löytävän kohteensa ja tyydytyksensä nykyisten metsäomistajien suunnalta – ehkä se sitten siitä.

heinäkuu 2008

Heinäkuun 30. päivänä 2008
Unelmamme ja suunnitelmamme kesäloman vietosta ovat erilaisia. Tärkeintä kumminkin lienee se, että kesäiset hetket ja aurinkoiset muistot auttavat meitä jaksamaan yli pimeän talviajan.

Loma on pääsääntöisesti rentoutumista ja lepäämistä varten. Lomalla voi myös kerätä kokemuksia, joihin ei tavallisena arkena ole mahdollisuutta. Loma-aikana voi tavata ystäviä, joista välimatka on erottanut tai voi viettää laatuaikaa myös ihan yksin – riippukeinussa loikoilemalla ja lempikirjaa lukemalla.

Kuten pitääkin; unelmamme ja suunnitelmamme kesäloman vietosta ovat hyvin erilaisia, mutta niinhän ne ovat kesätkin - ainakin säiden suhteen – joka on tänä kesänä koettu konkreettisen vetisesti!

Syyskauden alkaessa monilla työpaikoilla ”saarnataan” työn imusta eli niistä tekijöistä, jotka saavat ihmisen innostumaan ja työskentelemään tyytyväisenä. Toisaalta taas sveitsiläisten Philippe Rothin ja Peter R. Werdernin julkaisema kirja: Boreout –kuinka haasteiden puute saa voimaan huonosti, kertoo boreoutista eli kyllästymisestä. Burnout eli loppuun palaminen on meille suomalaisille ollut tuttu käsite jo vuosikausia – mutta tämä boreout on mielestäni hiukan tuntemattomampi.

Työelämän ongelmissa kuten myös boreoutissakin syytä on sysissä jos sepissäkin. Syyttävä - tai ainakin osoittava - sormi näyttää esimiehiin, varsinkin silloin jos työntekijälle annetaan yksitoikkoisia ja haasteettomia tehtäviä tai työt ovat muutoin huonosti organisoituja. Tietenkin työhön kuin työhön kuuluu myös tylsiä tehtäviä, mutta kaikkiin työtehtäviin pitää sisällyttää myös työtä rikastuttavia, kehittäviä ja palkitsevia tehtäviä. On tietenkin syytä muista myös se, että helppous turmelee.

Amerikkalaisen strategiaguru Gary Hamelin mukaan perinteisillä menetelmillä johtava esimies saa yrityksen käyttöön työntekijöiden kuuliaisuuden, ahkeruuden, parhaassa tapauksessa myös asiantuntemuksen. Mutta se ei pelkästään riitä, vaan on tuotettava lisäarvoa. Lisäarvon synnyttämiseen on tärkeintä luoda työympäristö, jossa ihmiset todella haluavat luoda lisää arvoa – silloin ihmiset antavat työlle mielikuvituksensa ja intohimonsa. Hamelin mukaan vapaus on tärkein keino saada työhön ihmisen mielikuvitus. Tämä tarkoittaa hierarkioiden purkamista ja vapautta päättää itse mahdollisimman paljon omasta työstään, joka taas saa ihmiset innostumaan siitä, minkä on voinut itse valita.

Tärkeää on myös se, etteivät yksilöiden työn tulokset häviä suuren ”koneiston” rattaisiin, vaan jokainen näkee työnsä tulokset. Kunnia ja kiitos ojennetaan sinne minne se oikeasti kuuluu. Ja lista jatkuu …

Uusi verkossa kasvanut sukupolvi tulee, jolla on uudet odotukset työstä. Heille verkko ja sen avoimuus ovat avainsana, ja se johtaa perusteellisiin muutoksiin. Palkkarakenteiden pitää myös muuttua. Hyvistä suorituksista pitää kaikilla organisaatiotasoilla maksaa paremmin kuin keskinkertaisista tai huonoista – erinomaisista pitää maksaa erinomaisesti. Suostuvatko nykyiset valtaapitävät luopumaan vallastaan?

Työn lisäksi on myös muu elämä. On viisasta aina välillä miettiä niitä tarpeita, mitä työllä pyritään tyydyttämään, mitä taas vapaa-aikana kotona ja mitä harrastuksissa.

Leipääntyminen onkin boreoutia - näin lomallakin. Boreoutin voi kuulemma katkaista ainakin kahdella eri tavalla; avaamalla suunsa ja keskustelemalla tai ottamalla itse vastuun itsestään. Tämän tekstin lukijalla vastuu on kyllä lukijalla itsellään. Hyvää kesän jatkoa. Meitsillä on kolmanneksi viimeinen lomapäivä meneillään, eikä hassumpaa, kun tuo sääkin suosii!!!