Tämän tekstin kirjoittaja on Raimo Kovanen: `Vallan ontologiassa` [todellisuuden luonne] –> valtatutkimuksissa on nähtävissä kaksi koulukuntaa:
1) Exercise of Power, valta on todellisena vasta kun sitä käytetään ja
2) Having of Power, valta on todellista, vaikka sen käyttöä ei havaita, elikkä puhutaan vallan hallinnasta [Clegg 1979].
Amerikkalainen sosiologi Robert Bierstedt [1913-1998] puolestaan näkee vallan aktuaalisena ja potentiaalisena vallan muotona –> aktuaalinen valta on todellista ja näkyvää, ja potentiaalinen valta kehittyy vasta oikein käytettynä todelliseksi vallaksi [Bierstedt 1950].
No, niin ikään amerikkalais-kanadalainen sosiologi ja professori Dennis Wrong [1923-2018] näkee vallan aktuaalisena ja potentiaalisena valtana lisäten potentiaalisen vallan `ominaispiirteeseen´ resurssin/resurssit, joka/jotka pitää olla yksilöllä tai ryhmällä hallussa ja joista voi sitten ajan saatossa kehittyä valta-aseman perusta [Wrong 1968].
Eli vallan käsite on hyvin laaja ja monimerkityksellinen: kollektiivinen valta –> vallan käyttöä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, positiivinen valta –> vallan käyttöä jonkun toisen edun hyväksi ja dominoiva valta –> vallan käyttöä jonkun yli [vrt. Dowding 2011 ja Lukes 2005].
Ne, joilla sitä on, haluavat sitä entistä enemmän. Taas ne, joilla sitä ei ole, eivät ole niin kiinnostuneita siitä, näin kirjoittaa saksalainen psykologi Mauk Mulder [1922-2016] teoksessaan `Administrative Science Quarterly´ [1971].
Saksalainen sosiologi, talous- ja oikeustieteilijä Max Weber [Maximilian Carl Emil Weber 1864-1920] näkee vallassa kolme eri kategoriaa:
1) Perinteinen valta –> perustuu luottamukseen jo vallitsevassa järjestyksessä
2) Karismaattinen valta –> perustuu yksilön omaan persoonaan ja ominaisuuksiin ja
3) Legaali valta [voimankäytöstä vapaa] –> perustuu luottamukseen hierarkiassa ylempänä olevia kohtaan ja heidän oikeuteensa vallankäyttöön.
Englantilainen filosofi Thomas Hobbes [1588-1679] määritteli vallan jo 1600 -luvulla [1651] teoksessaan `Leviathan´ kyvyksi turvata hyvinvointi ja henkilökohtainen etu saadakseen osansa tulevaisuuden mahdollisesta hyvästä.
Yhden vaikutusvaltaisimman vallan käsitteen on kehittänyt brittiläinen sosiologi Steven Michael Lukes [1941–>] vuonna 1974 julkaistulla teoksellaan `Power: A Radical View´. Valta on yhteydessä ihmisten intresseihin ja tällöin kun ihmiset tiedostavat omat intressinsä – syntyy intressiprosessi –> kun/jos ihmiset eivät ´tajua` omia intressejään [yhteiskunnallinen hegemonia] he ovat oleville valtarakenteille alisteisia.
Kyseistä, noin kuusikymmentä [60] sivuista julkaisua ja siinä käytettyä `lähestymistapaa´ vallasta on kritisoitu laajasti –> sillä ko. teoksessa pluralistinen [pluralist] ja uuselistinen [neo-elitist] näkemys ovat vastakkain. Lisäksi Lukes ohittaa teoksessaan `tyylikkäästi´ metodologiset ja epistemologiset ongelmat, joihin hänen kriitikkonsa keskittyvät [ks. Dahli, Polsby, Wolfinger].
Ehkä juuri edellä mainitun kritiikin kohteeksi joutumisen vuoksi Lukes julkaisi vuonna 2005 toisen [uudistetun] painoksen `Power: A Radical Wiew Second Edition´. Toisessa painoksessaan hän, jossain määrin, teki myönnytyksiä kritiikille, mutta edelleen hän puolustautuu ja puolustaa luomaansa mallia, jota hän toki uudessa painoksessaan hieman `tarkistelee´ ja `jalostaa´ uudelleen –> selventäen omia näkemyksiään [rajoituksia/puutteita] vallasta.
Lukesin kannattajat huomioivat [arvostavat] hänen `vallan kolmet kasvot´ edellisen `vallan kahdet kasvot’ sijasta asettelun, joka on, ja jolla hän tarjoaa vipuvoimaa pluralistisen opin kyseenalaistamisen sijaan/vasapainoksi kriitikkojensa metodologisiin ja epistemologisiin ongelmiin keskittymiseen.
He arvostavat juuri tätä, Lukesin hahmottelemaa näkemystä, tapaa tunnistaa, vallan tapauksia ja jotka kumpuavat todellisesta maailmasta:
–> näkemys pluralistisuudesta, joka käsittelee edellä mainittujen kriitikoiden [Dahli, Polsby ja Wolffinger] mukaista havaittavaa käyttäytymistä päätöksiä tehdessä asioista, joista vallitsee avoin preferenssiristiriita
–> näkemys kritiikkiä ja kritiikkilähtöistä lähestymistapaa kohtaan [Bachrachi ja Barazib], joka sallii artikuloimattomia preferenssejä, elikkä konfliktin ei tarvitse olla avoin, ja vallan käytön uhka voi olla myös riittävä hallitsemaan poliittisia agendoja ja estämään ongelmien syntymisiä [=estää konfliktin syntymisen].
–> näkemys tutkia eturistiriitojen [vallankäyttäjien] välttämistä hyödyntäen muokkaamalla toisten toiveita ja tavoitteita salakavalasti ja tämä vallankäyttö estää `niitä toisia´ tuntemasta epäkohtana siitä, että vallankäyttäjät voivat muokata heidän [niiden toisten] käsityksiä, kognitioita ja mieltymyksiä siinä määrin, että he hyväksyvät roolinsa [vallankäytön objektina] ja pitävät sitä luonnollisena ja arvostavat hegemoniaa `jumalallisena´, josta he eivät tunneta `surua´.
Elikkä Lukes nostaa valtaa kuvatessaan `parrasvaloihin´ kolme näkökulmaa [dimensiota]:
1) kertoo mikä on näkyvillä ja subjektiivista
2) konkretisoituu tehtäessä päätöksiä ja jätettäessä jotain ulkopuolelle [ei päätöksiä] ja
3) kuvaa piileviä ja todellisia intressejä ja vaikutusmahdollisuuksia niihin
Yhdysvaltalainen politiikan tutkija ja antropologi James C. Scott [1936-2024] käsittelee teoksessaan `Domination and the Arts of Resistance: Hidden Transcripts´ [1990] vallankäytön ja dominoinnin suhdetta intresseihin ja tarkoitusperiin. Hänen mielestään vallankäyttötilanteessa syntyy aina konflikti, toisin kuin Lukes, näkee Scott asian –> vallankäytön kohteet [subjektit] on nähtävä aktiivisina ja taktisina toimijoina, jolloin he alistuvat selviytyäkseen tilanteesta, muuttuakseen kontrollin puuttuessa tottelevaisesta kapinoivaksi, tällöin hegemonia on voimassa eli valtarakenteet ovat vain näennäisesti voimassa.
Kun taas brittiläinen sosiologian professori Ted Benton [1942–>] puolestaan kritisoi Lukesin näkemystä intressin määrittelyn ongelmallisuuden `luonteesta´ –> samalla pitää määritellä käytettävissä olevista vaihtoehdoista [lähes ääretön] intressikilpailun finaalin voittaja [Benton 1981]. Elikkä tässä yhteydessä on hyvä nostaa esiin se tosiasia, että `globaalisti -ajatellen´ vallan teoriaan liittyvää kritiikkiä löytyy mielin määrin, tämä `ihmettely´ kattaa myös intressin ja autonomian käsitteiden määrittelyn monimuotoisuudet.
