maanantaina, kesäkuuta 12, 2017

Onko resilienssistä apua, kun sukunimi muodostaa ongelman?


Ongelmia ovat ongelmat ja ongelmia käsitellään ongelmina siihen saakka kun ongelmaan on keksitty ratkaisu. Sen jälkeen ongelma muuttuu haasteeksi. Ongelmien olemassaolot ovat, yleisesti ottaen, yhteiskunnalle yleensä hyödyllisiä. Ongelmat ja niihin haettavat ratkaisut tarjoavat mahdollisuuden lähteä analysoimaan ongelmia ja niiden syitä ja seurauksia – yhdessä. Yleensä tämä johtaa parempiin toimintatapoihin, jopa uusien toimintamallien kehittämiseen. Jonkinasteisena vaarana on tietenkin uusien ongelmien muodostuminen!

Eräs sukunimi näyttää tuoneen mukanaan Suomen hallituksen hallituspuolueille tai pikemminkin kahden hallituspuolueen puheenjohtajalle ja samalla myös Tasavallan Presidentille ongelman – siis yleisen arvopohjaongelman.

Nyt tarvitaan päättäjiltä uudenlaista ilmiötä: resilienssiä eli selviytymiskykyisyyttä. Eli sitä, miten ihminen kykenee selviämään häntä kohdanneesta vastoinkäymisestä. Tätä vastoinkäymistä - tässä yhteydessä – voidaan mielestäni kutsua hallituksen pääpuolueiden puheenjohtajien näkökulmasta sukunimiongelmaksi, jonka kautta muodostuu arvopohjaongelma.

Resilienssi on jotakin, mistä voi ottaa/hakea oppia, olipa sitten kyseessä millainen poliittinen peli tahansa. Mielestäni resilientti ihminen ei perinteisessä mielessä ole sisukas, sillä hän ei yritä kärsiä tai niellä ongelmiaan vaivaamatta muita. Lähipäivät näyttävät voidaanko resilienssin avulla ratkaista hallitusta koetteleva ongelma. Ratkaisun jälkeen ongelma muuttuu haasteeksi ja yleensä politiikassa niitä haasteita riittää ihan ongelmiksi asti, vaikka kyseessä ei olisikaan pelkästään arvopohjaongelma. Toivottavasti kehissä on resilientti ihmisiä, joilla on sisua.

keskiviikkona, toukokuuta 31, 2017

Turvallisuuden tunne hakusalla – ainakin joskus!!!


Sisäministeri Paula Risikon mukaan (Kotimaa 20.4.2017) Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti aiempaa huonommaksi. Tähän ministerin näkemykseen vaikuttavat kriisit eripuolilla maailmaa, kuten myös lisääntyvä vastakkainasettelu ja voimistuneiden väkivaltaisten ääriliikkeiden käyttäytyminen.

Poliiseja oli Suomessa vuonna 2010 lähes 7 900 nyt vuonna 2017 noin 7 300 ja, jos nyt voimassaolevat hahmotelmat toteutuvat, niin vuonna 2020 poliiseja on noin 6 500 – 6 600. Tosin valtiovarainministeri Petteri Orpo on antanut kyllä viime aikoina ymmärtää voimassaolevan hahmotelman olevan liian rajua poliisien vähentämisen suhteen.

Poliisikysymys on asia, jota ministerien ja hallituspuolueiden on ajateltava tilannetajua käyttäen, ennen kaikkea turvallisuus edellä, eikä pelkästään eurojen näkökulmasta. On asioita, joiden on oltava jonkin tasoisella tasolla, maksoi se sitten enemmän tai vähemmän. Tämä kansalaisten turvallisuus ja turvallisuuden tunne kuuluvat mielestäni em. kategoriaan ja tasolle hyvä.

On nimittäin huolestuttavaa kun/ja jos kansalaiset joutuvat yllättävissä ja nopeasti kehittyneissä uhkatilanteissa ottamaan oikeuden omiin käsiinsä. Näin kävi SS:n (29.5.) kirjoittaman uutisen mukaan, kun uhkatilanteessa kauppias otti juoksemalla varkaan kiinni Tervossa tai eräs mies löi riimulla uhkailijoiden auton kylkeen, kun ”joukko” uhkaili vanhempia ihmisiä Vesannolla. Huh, huh!!!

Tänä aamuna kuulin julkisen yhtiön tuottamissa uutisissa, että sote-uudistus tuo mukanaan lisää viiveitä ambulanssin odotusaikoihin. -Näin se vaan valtiovalta kehittää julkishallinnon toimintoja ja toiminnanlaatua? Vastavanlainen ”kehitys” ei tulisi kysymykseenkään kilpailuilla markkinoilla - yritystoiminnassa. Yleisesti puhutaan julkisen hallinnon tehottomuuden parantamisesta – mm. näillä toimenpiteillä se paranee 😊. Raha ratkaisee ja kansalainen ”mukautuu” tilanteeseen.